18.6.2014

Hempeää kesään puuvillasta

6-vuotias tyttöni ilmoitti maanantaina haluavansa maksimekon. Ryhdyin tuumasta toimeen ja mekko valmistui seuraavana aamuna. Siitä tuli kaunis! Miten mahtavalta tuntuukaan, että tyttö pitää vielä tällaisista rimpsuröyhelöistä. Yritän valmistautua siihenkin, että tulee vielä aika, kun tällaiset mekot eivät enää kelpaa päälle.

Lähdin liikkeelle Mekkotehtaan  kaavasta, mutta kaava osoittautui hirveän leveäksi eikä istunut ollenkaan, joten en tiedä onko tässä enää mitään mitoiltaan jäljellä alkuperäisestä kaavasta, kun muokkailin sitä ommellessa ja sovitellessa sieltä täältä. Pidensin helmaa, kavensin kaikkialta, suurensin hihoja ja lisäsin framilonilla tehdyn rypytyksen vyörätön kohdalle tai ehkä hieman sen yläpuolelle sekä kädenteille, jotteivat ne repsottaisi vaan istuisivat paremmin. Ilman tuota rypytystä vyötäröllä tulos olisi kavennuksesta huolimatta ollut melkoinen säkki, johtuen osaltaan varmasti maksimekon pituuuteen pidennetystä helmasta. Mutta kannatti nähdä kaikki se vaiva, sillä nyt se miellyttää meidän molempien silmiä.

Framilonia kädenteille saumuroidessani meinasin pilata koko mekon, sillä onnistuin jättämään etukappaletta leikkuuterän alle ja leikkaamaan etukappaleeseen mojovan reiän. Onnistuin kuitenkin paikkaamaan sen ja peitin paikkauksen ruusukkeella. Se onkin lopulta oikein kiva lisä koristeena.

Tämä pääsee heti huomenna käyttöön kerhon esiintymiseen ja juhannusaattona ystäväpariskuntamme häihin..






Puuvillakankaat esillä ollessa innostuin leikkomaan niistä vielä hellehaalareita. Ensimmäinen pinkki siksak 116 cm on tehty jo aiemmin kaavaa muokatessa, mutta loput surrutteelin tänään. Yksi omalle tytölle ja kaksi muuta menee myyntiin.

Ajatus haalariin lähti jostain luultavasti pinterestissä näkemästäni kuvasta. Kaivelin sitten tyynyliinamekon mallia esille ja lähdin muokkaamaan siihen pieniä hihoja. Sitten yhdistin yläosaan shortsien kaavan ja kuminauhaa sinne tänne, niin pääsin kyllä aika lähelle mielessäni olevaa kuvaa näkemästäni haalarista. l


Tässä oman tytön hellehaalari ruusukkeella 122/128 cm



Tämä keltainen siksak pilkkuhihoilla 98/104 cm menee myyntiin

Ja myyntiin myös tämä pienin 80/86 cm haalari


Ja kun päästiin vauhtiin puuvillaompeluiden esittelyssä niin tässä vielä lisää samaa tyyliä. Pussimaiset shortsit röyhelövyötäröllä ja rusettinauhoilla. Kaava muokattu housujen kaavaa leventämällä, lyhentämällä ja vyöräröä nostamalla. Vyötärö on rypytetty kuminauhalla ja kuminauhat ovat myös lahkeissa. Haalareiden alaosa on tehty samalla kaavalla vain lahkeita lyhenmällä.



Näiden myötä toivottelen hyvää juhannusta! Jäämme odottelemaan kelejä, jolloin hellehaalareita voisi käyttääkin.